torstai 6. joulukuuta 2012

BLOGIARVONTA

Vuosi lähestyy loppuaan, joulu on jo kulman takana ja blogissa on aihetta juhlaan..
 
Blogi täyttää ensi vuoden alkupäivinä vuoden!
 
Lisäksi itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin järjestää blogiarvonnan :)
 
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä...joulu lähestyy!
Eli 52 viikkoa ovat kohta ohi. Hurjaa, juurihan tässä aloiteltiin ja naputtelin ensimmäisen tekstini tänne blogiin :)
 
Palkintona arvotaan nämä vaaleanpunaiset palmikkovillasukat. Sukat on kuvan mukaisesti vielä keskeneräiset. Voittaja voi sitten ilmoittaa kokonsa ja neulon sukat sitten toivotun kokoisena :)
Lanka on itse värjäämääni merinovilla-sukkalankaa. Lanka ei ole puhtaasti yksiväristä,  vaaleanpunaisen sävyt vaihtelevat asteittan langassa.

Jos vaaleanpunainen ei sävynä miellytä silmää, voi näistä langoista valita mieluisan sävyn. Neulon sitten valitusta langasta sukat. Toki sukkien toimistus on hitaampaa jos haluaa toisen sävyisenä. Näistä langoista sukkia ei ole tehty vielä valmiiksi!
 
 
 
Arvonnan säännöt
Koska uusi vuosi ja uudet kujeet lähestyvät, toivoisin että arvontaan osallistujat kertoisivat: 
mieluisimman postauksensa blogissani menneeltä vuodelta.
 
Arvonta päättyy sunnuntaina 16.12.2012 klo 12  ja voittaja julkistetaan saman päivän aikana täällä blogissa. Vain yksi vastaus / henkilö huomioidaan arvonnassa. 
Jotta saan yhteyden palkinnon voittajaan ja palkinto voidaan toimittaa perille, tulee osallistujien merkitä kommenttiin myös sähköpostiosoite. 
 
Onnea arvontaan!


29 kommenttia:

  1. Kilpailu: Mielestäni paras juttu oli: KYSin vastasyntyneiden teho-osaston vauvoille. Ihanaa kun olet kantanut oman kortesi kekoon pienille ihmeille!<3

    VastaaPoista
  2. Ylioppilaskakut olivat kivoja.

    Dapsu

    daphlanieätyahoopistecom

    VastaaPoista
  3. Paras juttu oli ehdottomasti kysin vastasyntyneiden teho-osaston vauvoille tekemäsi lämpöiset lahjat! Itse siellä vietettiin lähes 3 kk oman vauvan kanssa.

    sirpalaitinen68@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Oli mielenkiintoista lukea langanvärjäyksestäsi, ja miten olet sen ihan oma-alotteisesti opetellut. Sitä pitää joskus kokeilla, niin ihania lankoja siitä näyttää syntyvän :)

    Kesanaapuri@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Langanvärjäykset ja upeat kakut on jääneet mieleen :) Sun sukat on mahtavia, joten pakko osallistua, vaikka mielelläni tilaisin sulta muutenkin, jos vielä onnistuu :)

    pimpamforkids@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Minä löysin vasta tieni blogiisi. Joten olen ihan uusi lukija. Vähän selailin menneitä postauksia ja mun sydäntä eniten lämmitti Nuttu-postaus.

    Ja noi sun neulomat sukat on hurjan kauniita. Joten mielelläni tavoittelen arvonnassa sellaisia.

    tiia.l85@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Paras juttu on mielestäni ollut Kys:in vastasyntyneiden teho-osaston lahjat <3

    Kauniit sukat! Vaaleanpunaiset olisi juuri kivaa vaihtelua :)

    mar3ngi@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille tähän mennessä osallistuneille, kiva lueskella mitkä postaukset olleet teidän mielestänne kiinnostavia :)

    Petra: joulun jälkeen voisin sukkia neuloa lisää jos sinulla tarvetta :) laittele mailia!

    VastaaPoista
  9. Kilpailu: Minustakin paras juttu on KYS:n vauvoille neulotut lahjat (ja kakkosena Nuttuja nuttuja..). Aivan mielettömän ihania neulomuksia ja kakkuja teet <3

    katjamaria77@gmail.com

    VastaaPoista
  10. KYS:siin neulomasi pikkuvaatteet olivat ihania ja ihan ajatus sinulta. KAhden vaiheilla kamppailin tuon ja limen huivin kanssa. Kuitenkin henk.koht. suosikkini oli limenvihreä huivi.

    jemppu82@jippii.fi

    VastaaPoista
  11. Nuttuja nuttuja on minun lempparipostaus :)

    Jenkka80@gmail.com

    VastaaPoista
  12. KYS kirvoittaa minunkin pisteeni.

    Ensimmäisetä kertaa luen ja kiva blogi tuntuu olevan.

    mailia.marjalle@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kys:n jutulle pisteet täältäkin. :)

    hevoskirjoja@luukku.com

    VastaaPoista
  14. "Ristiäisiin kerroskakku ja pikkukeipiä" oli miun lemppari, koska kakku ja varsinkin pikkuleivät ovat aivan uskomattoman suloisia, melkeinpä niin ihania, että en tiiä raaksisko niitä syödäkään <3 Oispa ihanaa olla noin kätevä käsistään...meidän Hilman ristiäisissä tammikuussa saavat vieraat tyytyä ihan valmispikkuleipiin ;)

    tiinuli75@yahoo.com

    VastaaPoista
  15. Hei sukkahullu, täällä toinen :P

    Täytyy tunnustaa että en oo ennen käynyt sun blogissa, ja nyt pitikin tätä varten rueta kahlaamaan koko vuosi läpi. Tykkäsin itse myös tuosta KYS:n jutusta, mutta en halua olla samis ja toisaalta tämä on ehkä joku unelmien blogi tämmöselle pöljälle joka on juuri löytänyt käsin tekemisen ihanuuden, joten vastaan sen johon eniten tuli hinku: Marketta-matto!

    minttu.suutari (at) gmail.com

    VastaaPoista
  16. KYSsin juttu oli mieleenpainuvin. :)

    reitsu.k@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kyssin juttu saa täältä myös pointseja! Pidän hurjasti.

    juliajuksu@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mielestäni paras juttu on Nuttuja, nuttuja, nuttuja!!! Mahtavaa, että pienellä oivalluksella voi auttaa vähäosaisia toisella puolella maapalloa.

    Upeita sukkia, ehkäpä itsekin uskaltaudun kokeilemaan perussukista poikkeavia malleja.

    nyssetulee(ät)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Pakko osallistua myöskin arvontaan.

    Musta toi langanvärjäys postaus oli mielenkiintosin. Itse oon nyt vasta lähiaikoina kiinnostunut kaikista käsitöistä, joten kaikki tämmönen kiinnostaa kovasti.

    jozzuz (at) gmail.com

    VastaaPoista
  20. Löysin vasta vähän aika sitten blogisi. Tosi kiva postaus oli Halloweenpostaus.

    laura.pesonen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  21. KYS:n juttu saa myös täältä pisteet. Ihanaa miten olet halunnut auttaa muita. Vaikka myssyt, tumput ja sukat ovat pieniä, on niihin nähty paljon vaivaa ja samalla annettu hiukan rakkautta eteenpäin. Ihania muutenkin :)

    pauliina81@wippies.com

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa ja teho-osaston vauvojen lahjat oli mieleenjäänein postaus, ihania pieniä aarteita.

    eevakaisa.ollikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana.
    Minustakin tuo Kys:n juttu oli paras. Etenkin kun itsellä on pieni poika ja tuttavan poika on tuolla hoidossa ollut.

    ssyvi@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Kyllä se on toi KYS:in juttu aivan paras asia. Niin sydämmellinen juttu että.
    katja.matilainen@suonenjoki.fi

    VastaaPoista
  25. sulla on ihanat jutut, niistä yksi loistava on nutut!

    VastaaPoista
  26. Kakku ja kengät oli ehdottomasti paras juttu:)Kivat sivut muutenkin:)
    sanni.hakkarainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Lasten Halloween juhlat mun mielestä siis niin ihku ;)

    VastaaPoista
  28. noi kakut oli kiva postaus:)
    susannatiihonen@luukku.com

    VastaaPoista