tiistai 30. lokakuuta 2012

Limenvihreä huivi (sirelilehekiri 1)


Ohje: Sirelilehekiri 1
 kirjasta The Haapsalu shawls
lanka: Admiral bambus värjäämätön lanka
värjätty Jacquard Acid Dyes värillä chartreuse

Tämän huivin neuloin ystävälleni syntymäpäivälahjaksi. Olin jo aiemmin värjännyt lankaa ystävääni ajatellen limenvihreäksi, ajatuksena neuloa langasta villasukat. Lanka oli kuitenkin niin ohutta, että tein suunnitelmaani muutoksen. Päätin neuloa hänelle huivin ja kun aikaa oli rajallisesti turvaudun tuttuun huiviin, jonka siis olen aiemmin neulonut turkoosina. Tuo kuvio jää helposti mielee, jolloin ohjetta ei tarvitse seurailla. Aikaa huivin neulomisessa vierähti kuitenkin kuukausi, kun ehdin sitä vain iltaisin neulomaan.


Tässä vielä lähikuvaa kuviosta.
Tämä kuvio on kyllä ehdottomasti yksi lemppareistani :)

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Virkattu Angry birds

Törmäsin Ravelryn sivuilla Angry Birds hahmojen virkkauohjeisiin. Tyttäreni toivomuksesta virkkasin hänelle sinisen linnun. Silmien alapuolelta puuttuu vielä ne punaiset "silmäpussit".
Poikani toivoi mustaa lintua, mutta vielä se ei ole valmistunut.

Hauskojahan nämä ovat ja lapset tykkää, mutta itselleni meinaa iskeä jo hetkessä tympääntyminen, on niin paljon pientä virkkaamista ja kiinni ompelemista, että tuntuu hitaasti nämä valmistuvan.


Turkoosit palmikkovillasukat

Tilasin turkoosia Cascaden Heritage merinovilla sukkalankaa Titityystä. Kun lanka sitten tupsahti postissa minulle aloin kuumeisesti miettimään, että millaiset sukat langasta neuloisin.

Netissä joko knitsin sivuilla törmäsin kauniiseen palmikko kuvioiseen Lina pipoon. Niinpä päätinkin tehdä muuten ihan perusmalliset sukat vain lisäten yhden palmikkokuvion sukan toiselle sivulle. Kauniit niistä tuli vaikka itse sanonkin.

Nämä sukat menivät eräälle erityiselle ihmiselle syntymäpäivälahjaksi :)
Tällaiset sukat tahtoisin kyllä itsellenikin, mutta milloin sitä olisi aikaa neuloa itselleen ;)



Kakkuja Ylioppilasjuhliin

Minua pyydettiin keväällä tekemään kakkuja ylioppilasjuhliin. Lupauduin mieluusti tehtävään. Ylioppilaaksi valmistuva toivoi, että kakut olisivat mustavalkoisia, muuta ylioppilasaihetta hän ei kakkuihin halunnut. Tällaiset kakuista sitten syntyi.

Kuva napattu kiireessä, kun kakkujen hakijat olivat jo ovella :)

Kolmessa kakussa oli kyllä melkoinen homma. Kaksi kokonaista päivää kaikkinensa aikaa vierähti. Koristeissa yksi päivä ja toinen päivä pohjien leipomisessa, kakkujen täyttämisessä, kakkujen päällystämisessä ja tietysti koristeiden paikoilleen sommittelussa.


perjantai 18. toukokuuta 2012

Naisellinen kakku upeiille 40v. naisille :)

Sain tehtäväkseni toteuttaa eräälle työpaikalle yllärikakun. Kolme naista juhlii 40-vuotis synttäreitään tänä vuonna samassa työpaikassa ja he halusivat yllättää työporukkansa. Kakun teemana sai olla vähän jopa hieman ylipursuavan naisellisen vaaleanpunainen bling bling kakku. Sain täysin vapaat kädet ja kenkäfriikkinä minulle naisellisuus tuo mieleeni ah niin ihanat korkokengät. Ja voi miten ihanaa olikin väkertää erilaisia  kenkiä. Kakkuun haluttiin myös kolme kertaa 40 koriste. Täytteenä kakussa oli geishasuklaamousse sekä valkosuklaamousse. Jälkikäteen kertoivat, että kakku oli maistunut hyvin työporukalle.

Tässä kakusta kuvia.


Kuusi erilaista kenkää :)


kolme erilaista 40-vee koristetta.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Langan värjäystä: bling bling sukat tyttärelleni :)

Tilasin ihanaa värjäämätöntä bling bling sukkalankaa Englannista dtcrafts:lta. Langassa oli siis jo valmiina sellaisia ihania hopea kimallehippuja. Tyttäreni halusi vaaleanpunaisen ja lilan sävyjä lankaan. Ihan ei tullut sellaista mitä alunperin olin ajatellut, mutta mieleistä tämä lanka on siltä. Tyttäreni ihastui lankaan kovasti ja odottaa, että minä pian saisin sukat valmiiksi. Lanka on vain niin mahdottoman ohutta (100g:ssa =400m), että pitkään saa tikuttaa, että valmistuu :)

 Tässä lanka värikylvyn jälkeen.


Ida tyttäreni lankaa kerimässä :) Vyyhdinpuut on ikuvanhat anopilta saadut, vähän on elämää nähneet, mutta toimivat silti. Kerijälaitteen olen ostanut Tinttamarellista ja se on kyllä todella näppärä laite :)

 Lanka kerällä.

Toinen sukka valmiina ja toinen aluillaan :)
Tytär jo niin haluaisi sukat pitoon, joten täytyy äidin nopeuttaa neulomistahtia :D


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Makuuhuoneen sisustusta

Aurinko alkaa jo mukavasti paistelemaan ja kovasti odottelen jo kevättä. Siitä innostuneena olen myös innostunut taas sisustamisesta. Makuuhuone sai tänään uuden ilmeen. Lukuvalot seinältä puuttuu vielä, mutta ne täytyy hankkia pian. Nyt olin aika rohkealla tuulella, joten makkari sai räväkkää pinkkiä ja mustaa osakseen :) Tykkään!

Näin nämä ihanat Vallilan mandariini pussilakanat esillä Kuopion Kodin1:ssä ja ihastuin täysin. Pinkki on vaan niin mun väri, joten näin pinkki valikoitui meidän makkariin.







maanantai 19. maaliskuuta 2012

Marketta-pitsimatto

Olen jo kauan etsiskellyt turkoosin sävyistä matonkudetta, jotta saisin tehtyä vessaan maton. Oikea sävy sitten löytyikin Kauhavan kangasaitan Ester-ontelokuteesta, joka on 100% polyesteria. Kude on kevyttä, joten mattokin on kevyt ja se on helppo pestä pesukoneessa. Kauhavan kangasaitan sivuilla on kauniita virkattuja maton ohjeita joista sitten valitsin tämän Marketta-pitsimaton. Omaan mattooni en tehnyt tuota viimeistä kerrosta tuohon reunaan. Ohje oli helppo ja matto valmistui nopeasti. Mutta tällainen matto siitä tuli ja sopii väriltään niin hyvin meidän vessan sisustukseen :)

Ohje nimeltään Marketta pitsimatto.
 Ester-ontelokude, sävy vaalea turkoosi.
Virkkuukoukku 8.

 Tässäpä matto valmiina vessan lattialla :)
TYKKÄÄN!

Casbah sukat

Mieheni ilmoitti minulle eräänä päivänä, että en ole neulonut hänelle koskaan villasukkia. Muille kuulema neulon jatkuvasti, mutta oma mies jää unholaan :). Kovasti yritin mietiskellä, että enkö tosiaan yksiäkään villasukkia ole miehelleni neulonut ja niin se vain oli. Asian korjatakseni valitsin rakkaudella ihanaa luxus sukkalankaa mieheni sukkia varten. Neuloin sukat pikapikaa ja mieheni oli tyytyväinen :)


Ihana luxus sukkalanka Casbah, väri Clasier.
langassa on 81% merinovillaa, 9% kasmiria ja 10% polyamidia.
Langan tilasin Titityystä.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Nuttuja, nuttuja, nuttuja!!!

Kun suomalaiset naiset synnyttävät sairaaloiden steriileissä olosuhteissa ja ammattitaitoisen henkilökunnan valvonnassa, samaan aikaan Etiopiassa peräti 92 prosenttia naisista synnyttää likaisissa kotimajoissaan vailla minkäänlaista apua. Vauvoja menehtyy synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin, vaikka sairaalaolosuhteissa moni vauva olisi voinut pelastua.
Etiopiassa kodit ovat majoja, jotka on rakennettu käsivarren paksuisista eukalyptuspuista ja lattia oli tiivistetty lehmän lannalla. Sellaisissa oloissa ihmiset joutuvat elämään ja synnyttämään. Erilaisten komplikaatioiden riski on todella suuri synnytyksissä.

Pirkko Tuppurainen vetää nuttuprojektia, jonka avulla pyritään saamaan etiopialaiset naiset sairaaloihin synnyttämään. Idea on äärettömän yksinkertainen, mutta toimiva. Kun vauva saa ilmaisen nutun sairaalasta kotiutuessa, sen on todettu rohkaisevan äitejä lähtemään turvallisempaan synnytykseen. Nuttu voi nimittäin olla köyhissä oloissa kasvaneille vauvoille ainut vaatekappale.
– Tuo pieni neule vastaa Etiopian oloissa siis pientä äitiyspakkausta. Se on myös käytännöllinen, koska se ”kasvaa” vauvan mukana,

Tässä linkkejä nuttuprojektiin liittyviin sivustoihin:



Itse törmäsin nuttuprojektiin muutama vuosi sitten netissä. Neuloin innostuneena kolme nuttua, mutta tuntui hölmöltä lähteä lähettämään niin pientä määrää nuttuja Etiopiaan saakka. Edullisinta on lähettää 2kg painava paketti, johon siis mahtuu noin 24 nuttua.  Nuttujen keräyksiä kyllä oli, mutta ne olivat sen verran kaukana Suonenjoelta, että ei sopinut minulle. Siitäpä se ajatus iti, että alkaisin itse nuttujen kerääjäksi ja lähettäjäksi, toisinsanoen yhteyshenkilöksi Suonenjoen nututtajille. Vuoden ajan kolme nuttua pyöri kaapissani. Sitten  Sisä-Savon lehti teki jutun nutuista ja siinä sain ilmoitettua yhteystietoni johon asiasta kiinnostuneet ihmiset saivat ottaa yhteyttä. Yhteydenottoja tulikin ja niin syntyi pieni Suonenjoen nututtajien ryhmä. Minun kolme valmista nuttua pääsivätkin sitten ihan matkalaukussa kulkeutumaan muttuprojektin äidille Pirkko Tuppuraiselle Etiopiaan. Itse en matkustanut sinne saakka, mutta eräs ihminen Sisä-Savon lehden jutun perusteella otti minuun yhteyttä ja halusi ottaa muutaman nutun vietäväksi tuliaisena Etiopiaan.
Nyt nuttulähetyksiä on Suonenjoen nututtajilta lähtenyt yhteensä 7 pakettia matkaan eli yhteensä 168 nuttua. Kiitos siis kovasti kaikille osallistuneille.

Kaikille nututtajille tiedoksi, että jatkossa minä maksan kaikki postimaksut, joten älkää enää jatkossa laittako omia osuuksianne postikuluista. Itse en ole neulonut kovinkaan monta nuttua, joten ne jotka ehtii neuloa niin haluan sitten minä vastaavasti maksaa postimaksut.

Jos jollakulla pyörii pieniä joutavia lankakeriä kaapissaan ja raaskii niistä luopua niin minä voin ottaa lankoja vastaan. Toimitan niitä sitten innokkaille nututtajille!

Nuttuterveisin Suvi

Nämä kaksi pakettia odottavat lähtöä kohti Etiopiaa :)




sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Ristiäisiin kerroskakku ja pikkuleipiä

Tällainen kakku ja pikkuleivät meni pikkuisen tytön ristiäisjuhliin. Kakun ristiäiskoristeeseen löytyy ohje täältä.





tiistai 7. helmikuuta 2012

Langan värjäysta (pinkki+lime)

Tyttäreni tarvitsee uudet villasukat. Lankakoristani (tai koreistani :)) etsiessäni löysin  valkoista nalle-lankaa ja niinpä me tyttäreni kanssa päätettiin värjätä lanka mieluisan väriseksi. Väriksi valittiin limen vihreää ja pinkkiä. Kivasti tuo vihreä ja pinkki sopivat yhteen.

 Tässäpä lanka värjäyksen jälkeen myttynä.

 Ja tässä vyyhdillä.
Jänskättää, että millaiset sukat tästä langasta syntyy.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Siililapaset

Nämä siililapaset teki lapsilleni yllätyksenä ystäväni Arja. Nämä ihanaakin ihanemmat siililapaset saapuivat lapsilleni postitse ja voi sitä onnea ja riemua, kun lapset avasivat kirjeet. Siililapasilla on myös tosi hauska leikkiä, ja ensimmäinen ilta lapsilla menikin siiliperhe leikeissä. Toki nämä ovat myös erinomaiset lapaset, joita onkin jo käytetty kauppareissuilla. Kiitos Arjalle vielä kerran!

Eivätkö olekin aivan ihanat siililapaset?

perjantai 27. tammikuuta 2012

Koristeltuja pikkuleipiä ristiäisiin

Nämä pikkuleivät on koristeltu pikeerillä (royal icing). Pikeerimassan valmistamiseen löytyy ohje täältä. Itse käytän kananmunan valkuaisen sijään pastoroitua valkuaisjauhetta, jolloin ei ole vaaraa salmonellan suhteen. Valkuaisjauheesta tehtävään massaan ohje löytyy täältä  Pikkuleipien koristelu on monivaiheista puuhaa ja aikalailla aikaakin vievää hommaa. Jos siis tykkää pikkutarkasta näpertämisestä niin tämä homma on juuri sellaista. Ensimmäisen kerran törmäsin näihin kauniisiin koristeltuihin kekseihin  Mansikkamäki blogissa. Mansikkamäki blogin pitäjä on todella taitava koristelija. Itsekin olen harjoitellut keksien koritelua jo useamman vuoden ajan. Pursotustekniikka kehittyy tekemisen myötä, mutta vieläkin se vaan vaatii harjoitusta. Pikkuleipä taikinan ohje löytyy täältä.

Nämä pikkuleivät menivät veljeni vauvan ristiäisjuhliin.

Pikkuleipurille oma esiliina :)

Lapseni pitävät leipomisesta ja rientävät kyllä heti leipomaan kanssani, kun huomaavat minun rupeavan leipomispuuhaan. Lapsilla on tietysti omat esiliinat ja myssyt.  Eräänä päivänä tyttäreni kuitenkin ilmoitti, että hän haluaa kauniimman esiliinan, jonka äiti voisi hänelle ommella. Tyttären toiveen toki halusin täyttää ja niinpä alkoi esiliinan suunnittelu.  Toiveena oli, että esiliinassa on röyhelöä helmassa. Kankaat valittiin yhdessä. Ompelussa meni kyllä oma aikansa, koska ompelukoneella en ollut aikoihin ommellut juuri mitään. Tässä kuvaa tekeleestä. Kuvassa tyttärelläni on oma kaulin, joka sopii aika hyvin esiliinan kanssa yhteen :D

perjantai 20. tammikuuta 2012

Kerroskakku rippijuhliin

Tämän kolmikerroksisen kakun tein kummipoikani rippijuhliin. Alkuun mietiskelin pitkään, että millaisen kakun tekisin. Etsiskelin googlen kuvahaulla erilaisia rippikakkuja ja sainkin sieltä monta hyvää ideaa. Gerberan kukkia tein pojan kakkuun turkoosin värisenä. Raamattu sopi rippiteemaan ja pitihän se vielä rippiristi tehdä toiselle puolelle kakkua. Gerberat on tehty Ullanunelmasta ostetuilla muoteilla. Raamatun ja ristin muotoilin itse.