sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Langan värjäystä

Pidän kovasti lankojen värjäämisestä. Suunnittelen etukäteen paperille eri värien sointuvuutta ja raitojen leveyksiä jne... Paras hetki on kuitenkin aina se, kun pääsee neulomaan värjätystä langasta neuletta ja näkee, että mitä sitä oikeasti saikaan aikaiseksi :D Lankojen värjäilystä kiinnostuin jo useampi vuosi sitten ja etsiskelin tietoa netistä. Nyt tietoa on kertynyt myös kokemuksen kautta. Huomioikaa kuitenkin, että en osaa värjätä mitenkään oikeaoppisesti. Eli nämä ovat vain minun juttujani omista värjäilyistäni :D

Tämän sävyinen vyyhti valmistui tänään :)



Tämän langan värjäsin kummipoikani villasukkia varten. Mietiskelin värejä ja jotenkin mieleeni tuli musta-harmaa-lime-vihreä sävyt. Suunnittelin raidoittumista ensin paperille. Seuraavaksi neuloin värjäämättömästä langasta jokusen kierroksen sukan vartta ja purin yhden kerroksen, jonka sitten mittasin. Näin sain tietoon, että paljonko yksi kerros on senttimetreissä. Näin pystyn laskemaan eripaksuisiin raitoihin olevat mitat.


 Sitten vain lanka pitkäksi vyyhdiksi laskelmien mukaan.

Seuraavaksi vyyhti veteen. Veden täytyy antaa imeytyä lankaan hyvin, silloin väri tarttuu tasaisemmin. Siniset langat ovat varmistamassa  ettei vyyhti meni täysin sekaisin.


Vihreillä pussinsulkijoilla merkkaan värien vaihtumiskohdat
ja samalla ne rajaavat värien sekoittumista keskenään.

Väriä pataan.

Langat värikylpyyn.
Väri kiinnitetään etikalla.

Ja tässäpä lanka väripadan jälkeen.

Huomenna neulomaan villasukkia kummipojalle:)

Ja tässäpä vihdoin kuva valmistuneista villasukista.
Tuli kyllä hieman värikkäämmät mitä olin ajatellut, mutta pitää ensi kerralla olla varovaisempi värien annostelun kanssa :)


5 kommenttia:

  1. Voi kun herkullinen vyyhti! Jään odottelemaan miten kauniit sukat tuosta langasta tulee :D

    VastaaPoista
  2. Anne: Sain neulottua jo sukan vartta, mutta vähän liian voimakkaasti raidoittuvat on ehkä mun makuun ja väritkin näyttää nyt liian voimakkailta. No tätähän tämä langan värjäily on, että virheistä oppii :)
    Laittelen kuvia huomenna.

    VastaaPoista
  3. Ihana lanka, tosi reipas :) Ilmoittaudun vakkarilukijaksi tässä samalla, ihana blogi! :)

    VastaaPoista
  4. elluelina ja pm: kiitos :)
    kohta ensimmäinen sukka valmis ja aika värikäs sukka tulee :D :D

    VastaaPoista